Emilia Kukkala

On kyseenalaista, että ihmisen täytyisi tehdä töitä sosiaaliturvan eteen

  • 57 min
  • tillsvidare

Työ ja toimeentulo. Haluavatko kaikki lisää työllisyyttä? Miksi meillä on niin kova tarve todistaa olevamme työteliäitä? Entä jos ei olisi erikseen työntekijöitä ja -teettäjiä? Millainen työ on tarpeellista, millainen vahingollista? Miten niistä palkitaan? Entä, jos tarvitsemmekin vähemmän emmekä enemmän työtä? Työstä ja toimeentulosta keskustelemassa aihepiiriä paljon tarkastellut tutkijatohtori (YTT) Mikko Jakonen

Sändningar

  • må 16.2.2015 13.02 • Yle Puhe

Avsnitt

  • Eduskunnassa äänestettiin hiljattain kahdesta laista, joilla on suuri vaikutus Euroopan viimeisen alkuperäiskansan tulevaisuuteen. Saamelaismääritelmän sekä ILO 169 -sopimuksen taustoja avaamassa, päätöksiä kommentoimassa ja saamelaisuudesta laajemminkin kertomassa kolttasaamelaisen kulttuuriyhdistyksen Saa'mi Nue'tt ry:n puheenjohtaja Pauliina Feodoroff ja Etelä-Suomen kaupungeissa asuvien saamelaisten City Sámit ry:n puheenjohtaja Pentti Pieski.

  • Melkein kaikki sanovat kannattavansa demokratiaa eli kansanvaltaa, mutta sana saa hyvin eri sisältöjä sanojasta riippuen. Valtavirrassa demokratia samaistetaan usein edustuksellisuuteen ja kansallisvaltioon. Mitä vaihtoehtoja sille on? Entä kenellä valta esimerkiksi Suomessa todellisuudessa on? Keskustelemassa anarkisti Antti Rautiainen ja ammattiin opiskelevien liitton Sakki ry:n entinen puheenjohtaja Aleksej Fedotov.

  • Antimilitarismi. Suomessa on yleinen asevelvollisuus, joka koskee juridiselta sukupuoleltaan miehiä. Vain muutama kymmenen asevelvollista vuosittain kieltäytyy myös siviilipalveluksesta. Millaisista syistä ihmiset kieltäytyvät alkujaankin astumasta armeijan palvelukseen? Entä miksi innokas reserviläinen päättää myöhemmin luopua sotilasarvostaan? Aiheesta keskustelemassa totaalikieltäytyjä Henri Sulku, jonka pantarangaistusta on jäljellä noin kuukausi, sekä entinen innokas reserviläinen Jouni Tikkanen, joka päätti sittemmin luopua sotilasarvostaan.

  • Vankila. Mitä seurauksia vapausrangaistuksesta on yksilölle ja yhteiskunnalle? Tuoreen tutkimuksen mukaan vankilat eivät vähennä rikollisuuden määrää. Mikä sitten vähentäisi? Jos vankiloista on enemmän haittaa kuin hyötyä, mikä on vaihtoehto? Vieraana ex-vanki Aki Kettunen

  • Työ ja toimeentulo. Haluavatko kaikki lisää työllisyyttä? Miksi meillä on niin kova tarve todistaa olevamme työteliäitä? Entä jos ei olisi erikseen työntekijöitä ja -teettäjiä? Millainen työ on tarpeellista, millainen vahingollista? Miten niistä palkitaan? Entä, jos tarvitsemmekin vähemmän emmekä enemmän työtä? Työstä ja toimeentulosta keskustelemassa aihepiiriä paljon tarkastellut tutkijatohtori (YTT) Mikko Jakonen

  • Miksi asuminen on niin kallista? Entä miksi on pakko valita kalliin vuokra-asunnon ja jättivelan välillä? Mitä muita tapoja voisi olla järjestää asuminen? Mistä asunnottomuus johtuu? Miksi asunnottomien määrä pysyy samana vuodesta toiseen juhlapuheista huolimatta? Mitä sille pitäisi tehdä ja miksei ole jo tehty? Vieraana Vailla vakituista asuntoa -aktiivi ja kokemusasiantuntija Reijo Pipinen sekä Asumisen hinta alas -yhdistyksen Eric Hällström.

  • Ruoka. Mitä tekisimme, jos ruokaa ei saisikaan sieltä, mistä yleensä - kaupan hyllyltä? Mistä ja kenestä olemme riippuvaisia ilman omaa pottupeltoa? Onko omavaraisuus mahdollista tai edes järkevää? Millaista on ekologisesti ja eettisesti kestävä ruuantuotanto? Mitä Suomessa kannattaa kasvattaa? Entä miten ruoka riittäisi koko maailmalle? Vieraina osuuskuntaviljelijä Jukka Lassila Lassilan tilalta sekä Karry Hedberg Oikeutta eläimille -järjestöstä.

  • Velka. Koko talousjärjestelmämme perustuu velalle. Velka ei ole talouskasvun este, vaan sen  moottori. Ei ole rahaa ilman velkaa. Kaikki meistä elävät jatkuvasti useissa velkasuhteissa,  halusivat tai eivät. Miksi velkaan sitten suhtaudutaan niin moralistisesti? Millainen yhteiskunnallinen ja historiallinen valtasuhde velka on? Vieraana velkatutkija Tero Toivanen ja velallinen  Krisu.

  • Elintaso ja ekologia. Koskaan aiemmin ei ihmiskunnan historiassa eivät vielä ole planeetan rajat tulleet elintason nousun tielle. Nykyinen elintasomme on alati ehtyvien fossiilisten polttoaineiden ansiota. Millaiseen elintasoon meillä on jatkossa varaa? Ja mitä elintaso edes on? Vieraana niukkuusfilosofi Ville Lähde.

  • Emilian ensimmäisen ohjelman aiheena talouskasvu ja sen vaihtoehdot. Vieraana osallisuustalouden asiantuntija, Parecon Finlandin puheenjohtaja Antti Jauhiainen sekä talouskulttuurin tutkija ja degrowth-asiantuntija Paavo Järvensivu Aalto-yliopistosta.

Inga kommande avsnitt

Lyssna också